Viime vuoden lopulla, kun perustin toiminimeni, puheluja alkoi tulla monelta taholta. Minua varoiteltiin ja luulin olevani valmis. En ollut täysin.
Olen tottunut olemaan puhelinmyyjille ystävällinen ja kuuntelen kyllä loppuun saakka, mutta vastedes osaan olla varovainen.
Kyseisen tapauksen myyjä aloitti ovelasti kyselemällä tietoja ja nämä kerrottuani paperit tulisivat postissa. Ajattelin että selvä, eihän tässä mitään vielä olla ostettu. Toisin kuitenkin kävi. Postissa tuli lasku ja "sertifikaatti". Lappujen jälkeen alkoi monen kuukauden kestänyt ruljanssi, joka vasta nyt sai päätöksensä. Kyseessä oli perusteeton lasku, joka vaati monta reklamaatiota ja poliisin yhteydenoton. Asiakaspalvelu väitti nimittäin kivenkovaan minun tilanneen heidän palvelunsa, vaikka tiesin ettei näin ollut.
Vinkkini muille onkin: epäilyttävän numeron soittaessa, kysykää heti aluksi hinta ja pyytäkää myyjää selkeästi kertomaan tarjoamansa. Älkää sanoko mitään, mikä voisi viitata sanaan kyllä, ellette oikeasti tarkoita sitä. Neuvon myös hommaamaan Fonecta Callerin, jonka avulla selviää tuntemattomat numerot. Ainakin, jos ne eivät ole salattuja.
Jos kuitenkin satut saamaan aiheettoman laskun, tee asiasta kirjallinen reklamaatio. Kirjaa siihen ylös laskun numero, asiakasnumero, omat yhteystietosi ja laskun lähettäjän tiedot. Kerro reklamaatiossa miksi lasku on aiheeton ja että asia on riitautettu sekä kiellät perinnän ja trattaperinnän. Mikäli perintätoimistosta tulee kirje, tee uusi reklamaatio ja ole yhteydessä perintätoimistoon. Voit kertoa heille perittävän laskun olevan aiheeton. Pahimmassa tapauksessa tee asiasta rikosilmoitus.
Alku on aina hankala, mutta kokemukset opettavat viisaammaksi.
Next PostUudempi teksti
Etusivu
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Minulle kävi ihan samallalailla kun perustin oman toiminimen viisi vuotta sitten. Puheluita saattoi tulla jopa useampi päivässä... Aina myytiin jotain palvelua.
Sanoin aina ystävällisesti "Ei kiitos" Jos sen jälkeen vielä yrittivät kaupata palvelua, niin saatoin sanoa todella rumasti. Mutta jos selvää suomea ei ymmärrä niin kyllä se on myös ansainnut.
Rehellisesti sanottuna, mielestäni puhelinmarkinointi pitäisi lailla kieltää.
Kiitos kommentistasi!
Itse en ehkä kieltäisi lailla puhelinmarkkinointia. Välillä soittaja saattaa olla ihan rehtikin myyjä.
Upottaisin sen sijaan lisää määrärahoja näiden huijariyritysten kiinnisaamiseksi ja saada heidät vastaamaan teoistaan. Yrittäjällä menee valtavasti aikaa ja rahaa tällaisten asioiden kanssa painimiseen.
Lähetä kommentti