Isberg Design

Yritysblogi

tiistai 19. toukokuuta 2015

Onko someystävyys pinnallista?


Tavallisella Facebook-käyttäjällä on ehkä noin 100-200 ystävää, mutta kuinka monen kanssa oikeasti jutellaan? Kaveriksi tulee lisättyä hetken mielijohteesta tuttuja, jotka on tavannut vain kerran. Saattaa myös olla, että laaja kaveriverkosto voi näyttää jonkun mielestä hyvältä.

Lisäksi on mahdollista, että kynnys poistaa jo lisättyjä ihmisiä listoiltaan koetaan korkeaksi. Kavereiden pyyhkiminen Facebookista tuntuu lähes samalta kuin oikeiden ystävyyssuhteiden katkaisu. Vaikka listoilla roikkuu ihmisiä joiden kanssa ei koskaan aloita keskustelua, tuntuu heidän poistaminen silti hankalalta.

Twitter ja Facebook eroavat tässä toisistaan. Siinä missä Facebookissa ystävystytään, lisätään Twitterissä seurantaan ihmisiä. Oman uutisvirtansa sisällön voi räätälöidä kätevästi. On helppoa klikata lopeta seuraaminen -nappulaa, jos henkilö paljastuukin tyhjäntoimittajaksi. Seuraamisen aloittaminen on yhtä helppoa.

Twitterissä keskustelu on kuitenkin suhteellisen pinnallista sen 140 merkin rajoituksen vuoksi. Uutisvirta täyttyy myös nopeasti Retweettien eli uudelleentwiittauksien takia. Osalla käyttäjistä on tapana jakaa edelleen jokainen itseä koskeva twiitti ja siitä tulee pian rasite. Tämä on toistuvaa varsinkin julkimoiden kohdalla. Se on sääli, sillä seurattavalla saattaa muuten olla ihan hyviä oivalluksia.

Itselläni Facebook toimii tällä hetkellä lähinnä yhteydenpitovälineenä ja yrityksen kanavana. Twitter on vetänyt minua enemmän puoleensa sen tarjoaman vaihtelevan sisällön vuoksi. Lisäksi verkostoituminen on yrityksen kannalta siellä helpompaa.

Kumman sinä koet omaksesi?

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Yrittäjän some-markkinoinnista

Monelta jää yrityksen perustamisvaiheissa tärkeitä asioita huomioimatta, joista yksi on itsensä markkinoiminen. Sehän on helppoa, eikö?

Nykyään on otettava huomioon monia asioita, kuten muun muassa sosiaalisen median hyödyt. Some on monelle arkipäivää, mutta uskaltaako sitä ajatella markkinoinnin välineenä.


Some-markkinoinnin avulla on mahdollista saada laajan kohdeyleisön huomio ja esimerkiksi Facebook mahdollistaa mainonnan rajaamisen, jolloin oman yrityksen banneri saavuttaa halutun yleisön. Myös Googlen Adwords ja oikein optimoitu hakukonemainonta tuottaa valtavasti tulosta sekä ohjaa potentiaaliset asiakkaat yrittäjän kotisivuille.

Olen itse testannut Facebook-mainonnan tehokkuutta ja oikein kohdistettuna se tuottaa kyllä tulosta. Jos budjetti olisi ollut suurempi ja aikaväli pidempi, olisi mainos saanut varmasti enemmän huomiota. Nyt se jäi lähinnä satunnaisten tykkäyksien varaan, eikä kotisivuilleni tullut kauheasti uusia kävijöitä tuona aikana.

Twitter on Suomessa vielä suhteellisen lapsen kengissä, mutta yleistyy kokoajan. Sen avulla on helppo markkinoida tuotteita ja aloittaa keskusteluja tuntemattomien kanssa, sillä sisältö on asialinkkien takana. Yritysten inhimillisempi ote asiakkaihinsa koetaan positiviisena.

Myös Facebookin kaltainen mainostaminen on mahdollista. Sponsoroituja mainoksia ilmestyy käyttäjien uutisvirtaan, vaikka ei seuraisikaan kyseistä yritystä. Tarkoituksena on herättää lukijan mielenkiinto ja klikata banneria.

Google

Googlessa mainostaminen tuottaa erilaisia tuloksia. Oikeanlainen hakukonemainonta voi asettaa kotisivujen mainostekstin hauissa korkeammalle ja tuottaa sitä kautta klikkauksia. En ole itse kokeillut tätä vielä lainkaan, mutta olen kuullut siitä hyviä asioita. Google tarjoaa myös seurantaan soveltuvia analytiikkatyökaluja, joiden avulla on helppo tarkastella kävijöitä ja esimerkiksi sitä, mistä päin maailmaa selailu tapahtuu.

Hakukonejätti muutti myös hakualgoritmiaan niin, että responsiiviset ja mobiililaitteille sopivat sivustot nousevat haussa vanhanaikaisten sivujen yläpuolelle. Tämä luo painetta yrittäjiin ja pakottaa siirtymään uudenaikaiseen järjestelmään, jotta oma yritys ei hukkuisi tulvaan.


Minkä valitsen?

Some-markkinointi on todistetusti toimivaa. Muista siis rajata kohdeyleisösi ja mieti, käyttävätkö he Facebookia ja/tai Twitteria? Jos eivät kumpaakaan, olisiko Google-mainonta kuitenkin parempi vaihtoehto?

Netissä markkinointi on tehokasta ja paljon halvempaa kuin printtimainonta. Kuluttajat ovat nykyään valveutuneita ja tarkastavatkin ensin Googlen avulla etsimänsä tuotteen tai palvelun. Sen jälkeen siirrytään vertailemaan kilpailijan tarjontaa.

Tämä on yksi syy siihen, miksi yrittäjän olisi hyvä panostaa nykyaikaisiin kotisivuihin. Vaihtoehtojakin on monta. Jos et osaa koodata tai taiteellinen silmä puuttuu kokonaan, on mahdollista ostaa suoraan suunnittelijoilta palveluita tai käyttää valmiiksi räätälöityjä paketteja. Näitä tarjoaa muun muassa kotisivukone.fi. 

Muutin omat sivuni responsiiviseksi jokin aika sitten ja tilastot ovat parantuneet huomattavasti. Sivuilta poistumisprosenttia mittaava Bounce-rating oli aiemmin yli 90 %, kun nyt se on enää 60%. Mitä alhaisempi, sitä parempi. Responsiivisuudesta on siis todellakin hyötyä.

Suosittelen tekemään muutoksen mahdollisimman pian, ettei yrityksesi joudu Googlen kadotukseen.